Mikä yhdistää Thomas Mülleriä, Shaquille O Nealia, Lemmy Kilmisteriä ja vaikkapa Mattilan Tapsaa?
Tietenkin Musan Salama. Helatorstain aattona 25. toukokuuta ilmestyy seurasta kirjoitettu tarinallinen historiakirja, joka kantaa nimeä Me ollaan MuSa. Nyt. Aina. – Ensimmäiset kuusi vuosikymmentä. Kirjan kirjoittamisesta, kuvasuunnittelusta ja taitosta on vastannut Liinaharjantieltä maailmalle lähtenyt Pekka Ruissalo, 43 vuotta.
Ruissalo on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri ja nykyisin Keskisuomalainen-konsernin alaisen Etelä-Suomen Median verkkotoimittaja Tampereella.
”Jos minulle olisi sanottu kaksikymmentäkin vuotta sitten, että teet jonain päivänä kirjan Musan Salamasta, niin olisihan se kuulostanut aika hassulta. Lapsena kokeilin jalkapalloa nimenomaan Musan Salamassa huomatakseni nopeasti, että eihän tämä tähän lajiin riitä. Teininä puolestaan monta kertaa suoraan sanottuna vitutti, kun ikäiseni pojat eivät muusta innostuneetkaan kuin jalkapallosta. Voin rehellisesti myöntää, että sellainenkin aikakausi oli elämässä, jolloin en halunnut kuulla sanaakaan jalkapallosta. Ihan hyvä, että pojat innostuivat lajista, sillä sama ikäluokka voitti sittemmin Suomen-mestaruuden C-nuorissa ja mukana oli ihmisiä, jotka saivat pelata lajia ammatikseenkin”, Ruissalo huomauttaa.
Tarinassa kokonaisuudessaan näkyy kirjoittajan mielestä seuran merkitys. Kun yhteisö toimii, se imee mukaansa jopa selittämättömästi.
Ruissalo vertaa Musan Salaman tyyppistä seuraa turistibussiin, jollaisia kulkee vaikkapa Helsingissä. Kyytiin voi nousta koska haluaa ja kyydistä voi lähteä koska haluaa. Jotkut jäävät kyytiin pysyvästi. Kirjoittaja toivoo, että sama henki heijastuu myös kirjasta.
”Musan Salama vertautuu tähän hyvin helposti. Bussi on lähtenyt silloin huhtikuussa 1960 liikenteeseen ja todella moni sama vanha pantteri on edelleen ratissa kuin vuosikymmeniä sittenkin. Kyytiin on noussut sitten matkalla värikästä ryhmää: otetaan nyt esimerkiksi nimet Jesse Joensuu, Jari Levonen, Ville Ahtiainen, Joel Armia, Matti Mattsson ja niin edelleen. Eikä bussi mihinkään ole edelleenkään pysähtymässä – Musan metsän laitamilla nämä tyypit elävät näin joka päivä”.
Iloisten ja lupsakkaiden kokemusten rinnalle Ruissalo on halunnut myös vakavia asioita. Niitä kirja esittelee niin yksilötasolla kuin kollektiivisestikin.
”Kun C-nuoret voittivat SM-kultaa 1994, joukkueen maalivahtina pelasi pelkäämätön Mikael Kalliomäki. Hänestä aika jätti liian nuorena, kun lähiön kova katuelämä maistui lopulta jalkapalloa enemmän. Miksun tarinan kirjassa kertoo serkkupoika Jali ja lapsuuden paras ystävä Jani Lehtinen. Iso hatunnosto pojille, ja toivon että tarina koskettaa ja toisaalta siitä voi myös oppia jotain”, Ruissalo sanoo.
Yhteisöllisemmällä tasolla esiin nousevat myös Musan Salaman hankalat vaiheet aivan viime vuosituhannen lopussa sekä kausi 2021, jolloin lähes kaikki kuviteltavissa olevat asiat menivät vihkoon.
”Viime kauden osalta halusin, että seuraväki laittaa itsensä peliin kunnolla ja kertoo rehellisesti siitä, mitä kaikkea tapahtui, kun Ykkösen taival kärkisijoilla vaihtui siihen asetelmaan, että lopulta kausi päättyi putoamiseen Kakkosen tasolle. On lukijalle ja ennen kaikkea juniorille arvokasta tietoa ymmärtää, minkälaiset seikat ovat onnistumisien ja pettymyksien taustalla. Hyvä kysymys on myös pohtia sitä, kummasta oppii enemmän?”
Ruissalon mielestä on erityisen hienoa, että kirjaan saatiin runsas osuus naisten jalkapalloa ja futsalia.
”Tällä saralla Musan Salama oli aikoinaan valtakunnallisestikin edelläkävijä. On hienoa ajatella, että siitä pisteestä, kun 1970-luvun alussa aikuiset naiset kokoontuivat käytännössä vailla lajitaustaa Viestin kentälle futistreeneihin on päästy pisteeseen, jossa vuonna 2022 Musan Salaman naisten futsal-joukkue on toista kertaa peräkkäin lajin Suomen-mestari. On hienoa, että aikalaisista maalivahti Toive Verho ja kenttäpelaaja Arita Malin (ent. Rantanen) saatiin kunnon haastatteluilla mukaan ja nykypelaajista maalivahti Siiri Lilja ja kenttäpelaaja Netta Hannula ovat isosti mukana.”
”Sitten puhutaan tietysti myös siitä, mitä jalkapalloilijana kehittyminen vaatii noin yleensä. On hienoa, että sitä puolta kirjassa valottaa esimerkiksi Mikko Salo, jota kovakuntoisempaa 43-vuotiasta miestä tuskin koko maailmasta löytyy. Kun siitä ottaa mallia treenaamisen suhteen, ei jalkapalloura varmasti hyydy ainakaan fyysiseen kuntoon”, Ruissalo naurahtaa.
Ruissalo haluaa kiittää musalaista seuraväkeä matkasta tähän asti.
”On mukavaa, että seuraan liittyvät henkilöt ottavat jo yhteyttä muutenkin vaan ja haluavat jutella niitä näitä. Paljon on puhuttu myös jalkapallosta. Jatkossakin sopii olla yhteydessä!”
Kirja julkaistaan 25. toukokuuta. Julkaisu tapahtuu Porin Puuvillassa 25.5. klo 18. Kirjaa saa Musan Salaman toimistolta ja sen hinta on 30 euroa. Ruissalo on mukana 30.5. seuraamassa Musan Salaman ja Kaarinan Poikien välistä ottelua – kirjaan saa omistuskirjoituksen halutessaan ja muutama sana voidaan sisällöstä vaihtaakin